Jakso 8: Oravi


Talonmies Aleksi ja polkupyörät – pienen punaisen talon asukkaat joskus 60-luvun tienoilla. ”Siinä hellan edessä se Aleksi korjaili niitä pyöriä talaviaikaa, et siihen nyt ei sitte paljo ennee muuta mahtunukkaa ku sen polokupyörän otti sisälle ni se oli sillä selevä.”



Oravin Nuorisoseurantalo, kyläyhdistyksen talo, paikkakunnan vanhimmaksi rakennukseksi sanottu, ”paksut lankkulattiat ja vanhan ajan tyyli”. Talo rakennettiin vuonna 1869 Oravin rautaruukin (1868–1901) puusepänverstaaksi. ”Sitten tää Oravin pruukki loppu tuhatyheksänsattooyks ja sitte siirty yksityiselle omistajalle nämä maa-alueet mitä siinä oli ja sitten tuota se yksityisomistaja, joka sen omisti sillon 30-luvulla, kun perustettiin näitä suojeluskuntia, ni se suojeluskunta osti sen talon silloselta omistajalta ja sitten siitä [suojeluskunnan] pakkolakkautuksen myötä tuli sitten nuorisoseuralle se talo.” Nuorisoseuran kotina talo on toiminut siis vuodesta 1944 lähtien. 


Oravissa oli aikoinaan myös työväentalo, symbolisesti toisella puolella Oravin kanavaa – ”ne ol niinkun vastakkaiset osapuolet kanavan kahta puolin”.


Nuorisoseurantalo on toiminut, monen muun seuran- ja työväentalon lailla, esimerkiksi elokuvateatterina. ”Muistan sellaisen kun olin pikkupoika, 60-luvun alkupuolella, sillon ’60 tai ’61, Pekka ja Pätkä -elokuvia esitettiin siinä nuorisoseuran talolla, ja veljeni on minuu neljä vuotta vanhempi, ja mä muistan aina sen kun isäni sitten talutti veljeni ja minut käsi kädessä, toisiamme pidimme käsistä ja tuota istuimme etupenkissä sitten katsomassa Pekka ja Pätkä -elokuvaa, se oli 4-vuotiaalle semmonen ensimmäinen kokemus oikeestaan, että tuota, se oli semmonen kokemus nuorisoseurantalosta tosiaan. Sehän oli, ku se oli tietysti pimeä tila ja istuttii, ku ei ollu niin paljon kokemusta nelivuotiaana. Ihmiset nauro hirveesti ni pitihän se iteki olla mukana nauramassa myös, ei sen puoleen sitte.”


Talolla myös tanssittiin – luvallisesti ja luvattomasti. ”Sitte oli tuota nurkkatansseja, toisella kymmenellä, 14–15-vuotiaana oltiin, kylän porukka kasattiin ja pijettiin aina pimeet tanssit, vejettiin pimennysverhot ikkunoihi ja oltii, tanssittiin siellä ja opetettiin lähinnä sitä tanssia. Nehän oli kato luvan perusteellahan niitä sai vain, poliisilaitoksen luvalla, sai pitää niitä yleisiä tansseja, sitten myö tuota, avaimet oli jollakin, sen seurantalon avaimet, sitten pijettiin semmoset omat tanssit siellä ja joku rammari siellä, levyjä oli, kerättiin aina millon kelläkii oli niitä, ja sitten niitä soitettiin”. 


Laki sääteli tanssien järjestämistä ja laissa myös määrättiin, että huvitilaisuuksia järjestävissä seuran- ja työväentaloissa piti olla putka. Oravin nuorisoseurantalon putka on jäänyt elämään ihmisten muistoissa ja tarinoissa erityisesti Korhosen veljesten ansiosta. Jotakuinkin 1930-luvun puoliväliin sijoittuvasta Korhosen veljesten tarinasta meille kirjoitti Irene Makkonen näin: ”Setäni (s. 1909) osallistui iltamiin ko. paikassa. Myös isä Kalle oli paikalla. Kappas vaan, poika Sulo joutui talon putkaan. Isä vain tuumaili: jos oot Korhosia, tule pois!!!! Iernukka (isäni Einari) ois jo tullut!! Ja tästähän innostuneena Sulo otti takaseinästä tukea ja ponnisti itsensä ulos. Tarina ei kerro tuliko rettelöitsijälle kotiinlähtö vai asettuiko hän muuten. Isä Kalle oli kokenut kovan huutolaispojan kohtalon ja se opetti panemaan kovan kovaa vastaan. Silti koko suku lainkuuliaista ja hurjista työhaluista kuuluisaa.”


Nykyisin talo on hiljentynyt uneliaaksi idylliksi ja sen säilyminenkin on ollut vaakalaudalla. Oravissa ilmestyvän Kanavan Varrelta -lehden kesän 2019 numerossa siteerattiin kyläyhdistyksen vuoden 2018 toimintakertomusta: ”Nuorisoseuran talo oli tapetilla vuoden aikana, kun talon kustannukset vievät yhdistyksen kaikki toimintarahat. Talon myyntiäkin harkittiin vakavasti. Samoin nuorisoseuran lopettamista mietittiin. Ylimääräinen kokous järjestettiin syksyllä aiheesta, mutta aihe ei ollut osallistujien määrästä päätellen kiinnostava.” (Kanavan Varrelta, kesä 2019, 6).


”Yritettään sitä nyt kuitenkii pittää pystyssä. Vähä laitellaan aina, mut ei siihen oikee oo sitä, sitä niinkun… porukkaa tule hirveen paljo aina auttamaan ja tekemään… Ennenhän se oli toisenlaista, se oli vähän semmosta, että niinkun enemmän oltiin, että oli joku paikka missä seurustella ja olla että nykysi on nää puhelimet ja muut millä ne seurustelee nykyään.” 


Sanna Ryynänen
FT, tutkija
Saimaan Teatteri

* * *

Tekstin tiedot ja sitaatit ovat huhti–kesäkuussa 2020 tehdyistä puhelinhaastatteluista, joilla Saimaan Teatterin työryhmä keräsi muistoja Oravin Nuorisoseurantalosta sekä kirjoituskutsulla kerätyistä tarinoista. Mikäli huomasit tekstissä asiavirheitä, olethan yhteydessä: sanna.ryynanen(at)uef.fi / 040 355 2639. 

Lämmin kiitos Oravin haastateltaville: Rauno Juuti, Markku Luostarinen ja Esko Pykäläinen, sekä kirjallisesti muistojaan lähettäneille. 

Kuvat: Saimaan Teatteri