Saimaan Teatterin kesän 2025 blogikirjoitusten sarjassa kurkistetaan esityksen mahdollistavien ammattilaisten työhön. Tässä tekstissä aiheena on lavastus ja valosuunnittelu.
Pieniä hetkiä joissa elimme -näytelmän yksinkertainen mutta idearikas lavastus on saanut katsojilta ja kriitikoilta suorastaan poikkeuksellisen paljon huomiota. Kommenteissa toistuu näennäisestä yksinkertaisuudesta kumpuava oivaltamisen ilo.
Arkiset asiat, kuten joulukuusen koristenauha, saivat aivan uusia tehtäviä ja merkityksiä. Itä-Savo -lehden kulttuuritoimittaja Riitta-Leena Lempinen-Vesa arvioi, että “lavasteet ovat yksinkertaiset mutta täydellisesti toimivat”. Katsojapalautteissa lavastusta on kommentoitu suorastaan poikkeuksellisen paljon, esimerkiksi näin: “Lavastus oli rakennettu hienosti ja kekseliäin oivalluksin hauskasti”; “Mainioita
ratkaisuja lavasteissa”; “Toteutus oli loistava, kun hyvin pienillä lavasteilla saatiin aikaan paljon”; “Olipa luova toteutus rajattuihin olosuhteisiin. Tosi hauska lavastus ja tehosteet”.
Näytelmän lavastuksen ja valot suunnitteli Ada Halonen, joka on valosuunnittelija ja skenografi sekä suuri kesäteatterin fani. Kysyimme Adan ajatuksista lavastuksen taustalla:
Miten kuvailisit Pieniä hetkiä joissa elimme -näytelmän lavastusta ja muuta visuaalista ilmettä?
AH: Lavastus on simppeli ja perinteinen. Sen tehtävänä toimia tukena esitykselle ja sen tarinalle. Tarvitaan esimerkiksi sivuseinät, jotta näyttelijä voi mennä ulos tai tulla sisään, eli ollaan hyvin perinteisten ainesten kanssa liikkeellä. Tällainen klassinen aukkoteatteri, mikä seuran- ja työväentaloissa yleensä on, sopii täydellisesti komediaan. Se kantaa mukanaan myös viittauksia teatterihistoriaamme.
Tekemisen reunaehdot eli kiertuemaisuus ja käytettävissä olevat resurssit ovat muotti ja muoto, joiden kautta olen lähestynyt tätä lavastusta. Ratkaisuja on työstetty paljon myös yhdessä koko työryhmän voimin. Se on sellaista yhteistä ongelmanratkaisua.
On vaikeaa sanoa, mistä lavastusideat tulevat. Tuntuu siltä, että on joku kollektiivinen paikka, missä välillä käymme samaan aikaan. Kun sinne työryhmän kanssa jotenkin sujahtaa, niin sieltä se maailma vaan syntyy! Se maailma vaatii jonkin konkreettisen muodon että tietyt toiminnat mahdollistuvat – ja sen muodon laatiminen on tehtäväni lavastajana.
Mikä on mielestäsi lavastuksen, valojen ja muun visuaalisen ilmeen rooli Pieniä hetkiä joissa elimme -näytelmän kokonaisuudessa?
AH: Lavastuksen rooli on keskeinen ja mahdollistaa tarinankerronnan ja typerähkön huumorin. Toiminta nostaa lavastuksen eloon.
Mitä erityistä seurantalojen lavoilla esiintyvän kiertueteatterin lavastuksessa ja valosuunnittelussa tulee ottaa huomioon?
AH: Kiertuemaisuus on lavastajalle haaste. Keveys on keskeistä, ja yhden asian pitää taipua moneksi muuksi. Kekseliäisyys korostuu.
Onko näytelmän lavastuksessa tai valoissa jokin sellainen yksityiskohta, jonka haluaisit erityisesti nostaa esiin?
Esityksessä seikkailee mustakaapuinen kalastaja onki olallaan. Tässä esityksessä tarpeisto nouseekin keskeiseksi lavastukseksi, joten nostaisin esiin tämän hahmon ison ongenkoukun.
*
Kiertävä kesäteatteri teatterintekemisen muotona edellyttää lavastukselta siis roudausystävällisyyttä sekä mahdollisuutta toistuvaan kasaamiseen ja purkamiseen. Tämä tarkoittaa usein vahvasti katsojan mielikuvitukseen nojaavia ratkaisuja ja korostaa teatterin taikaa. Lempinen-Vesan sanoin: “Suurin lavaste, järvi ja saaret, syntyy katsojan mielessä”.
Yhteiskuntatieteilijänä mieleeni nousevat niin teoriat mielikuvittelun kyvyn vaalimisen tärkeydestä kuin lasten leikkimisestä tehdyt tutkimukset. 2000-luvulla on nossut esiin huoli lasten vapaiden mielikuvitusleikkien vähenemisestä, mikä on yhdistetty niin digitaalisen maailman yhä syvenevään kaikenkattavuuteen kuin pienestä pitäen yhkä aikataulutetumpaan elämänrytmiin. Myös leikkikalujen maailma on muuttunut siitä, että kuvitellaan “tää olis nyt xxx” kohti tosielämän esineiden ja laitteiden leikkikalureplikoita. Mielikuvittelun tila kapenee monesta suunnasta.
Mielikuvitusta pohtineet tutkijat, kuten yhdysvaltalainen filosofi Martha Nussbaum, puolestaan korostavat, että mielikuvittelu on aivan olennainen ihmisenä olemisen ja toimimisen ominaisuus, joka mahdollistaa esimerkiksi empatian ja siten toisia huomioon ottavan yhteiselämän. Ilman mielikuvitusta ihmisyys kapenee mekaaniseksi suorittamiseksi.
Taide on tunnistettu ja tiedostettu yhdeksi keskeiseksi mielikuvittelun kyvyn notkistajaksi. Väittäisin, että oivalluksen hetkiä ja keksimisen riemua myös lavastuksellaan tarjoava esitys on sitä vielä aivan erityisesti. Kuten eräs katsoja Sulkavan Pieniä hetkiä joissa elimme -esityksen väliajalla intoa puhkuen asian sanoitti, “nuo lavastuksen ratkaisuthan ovat aivan pölöjä – joulukuusen nauhaa ja jotain paperista leikattuja pilviä. Ja se on ihan parasta: miten riemullista, kun tuolta voi bongailla, että ihan arkiset esineet taipuvat moneen ja voivat luoda mielessä kokonaisia maailmoja.”
Tuo on sitä teatterin taikaa!
