Talon betoniseen kivijalkaan on kaiverrettu vuosiluku 1953. Silloin rakennettiin Juvan Jukola, maamiesseuran talo. Talo tehtiin talkoilla, tietenkin, ja rakennusmateriaalitkin saatiin maamiesseuran jäseniltä. Kuka antoi puita metsästään, kuka jotain muuta.

”Se historia lähti sillä tavalla, että kun tänne meiän kyläkunnalle tuli varsin paljon karjalaisia siirtolaisia, erittäin aktiivista porukkata. Väinö Hänninen, Kivennavalta kotoisin, ja muutama muu kyläläinen siinä rupes puuhamaan, että pitäis saada seuratoimintaa, näyttelytoimintaa ja muuta virikkeellistä kulttuuritoimintaa tähän kylälle. He rupes puuhaamaan sitten tuota taloa, ja talkoolla keräsivät ne puut siihen, talkoilla käytännössä yrittivät saada sen talon pystyyn, ja sitten kun se oli pystyssä, niin ne alkoivat tanssien järjestämisellä tuota maksaa, ja elokuvateatteritoimintaahan oli myös.”

Maamiesseuran pitkäaikaisesta puheenjohtajasta, ”henkeen ja vereen maamiesseuran ihmisestä” Väinö Hännisestä kuulemamme tarinat ovat kuin tiivistymä 1900-luvun puolivälin seuratoiminnalle tyypillisestä vahvasta omistautumisesta ja syvästä sitoutumisesta yhteisten asioiden hoitoon, samoin kuin mukaan innostavasta karismasta. ”Ol siinä sellanen hengen mies, että se sai houkutelnee sitä porukkata mukkaan toimintaan”, Hännisestä todettiin. ”Sellaisiaki tarvii se kyläyhteisö, että on semmoinen vetäjähenkilö, joka uhraa sitte omaa aikaansa.”

Talolla ja sen pihapiirissä on vuosien saatossa järjestetty tansseja, iltamia, teatteriesityksiä, elokuvanäytöksiä, näytelmäpiirejä, runonlausuntaa ja muuta kulttuuritoimintaa, kerhoja, liikuntaryhmiä, urheilutapahtumia, kokouksia, vaalitapahtumia, koulun juhlia, huutokauppoja, bändi-iltoja sekä lukuisia häitä ja syntymäpäiviä, samoin kuin muistotilaisuuksia. ”Virikettä antanu kylälle monenkymmenen vuuen aikana”. 

Talon toimintaan on olennaisesti liittynyt myös pihamaan viljakuivaamo, yhdessä yhteiskäyttöön rakennettu, nykyinen jo järjestyksessään kolmas, samoin kuin joukko yhteisesti lainattavia maatalouskoneita. ”Aina ku oli joku kokoontumine ni jokkaineha oman kortensa tuo kekkoon, mitä pystyy niin kyllä se yhteishenkee kylälle luo lissää se”. 

Jukolan suuri sali on nähnyt elämän koko kirjon, aikoinaan pullistellut ihmisistä kokonsa äärirajoilla, nyt hiljentynyt. Numeroidut puupenkit pönttöuunien edessä täyttyvät enää harvakseltaan, ja talkooväkikin on vähentynyt. ”Kyllä nyt on talkooporukka menny niin vähäks, että ei siitä oo talkoot onnistuna, se on niin pien se porukka mikä siinä ennää on mukana, vähän noita väkiä ni se jääp liian yksien harteille”. 

Yhteisen tekemisen henki on kuitenkin vielä elävänä muistoissa. ”Se kantava voima oli ihan varmaan se semmonen yhteisöllisyys (…) Et se oli ihan älyttömän hauskaa se yhessä tekeminen.”

”Et kyllä se on semmonen perinteinen maamiesseuran talo, ihan oikkeen niinku vanhassa merkityksessänsä”.

Sanna Ryynänen
FT, tutkija
Saimaan Teatteri

* * *

Tekstin tiedot ja sitaatit ovat huhti–kesäkuussa 2020 tehdyistä puhelinhaastatteluista, joilla Saimaan Teatterin työryhmä keräsi muistoja Juvan Jukolasta. Mikäli huomasit tekstissä asiavirheitä, olethan yhteydessä: sanna.ryynanen(at)uef.fi / 040 355 2639. 

Lämmin kiitos Juvan haastateltaville: Jaakko Hänninen, Olavi Jumppanen, Heli Lipsanen ja Pia Roiha. 

Kuvat: Saimaan Teatteri