Polku rannasta pientä mäkeä ylös, risuaita, puinen portti, punainen puutalo valkoisine ikkunanpuitteineen. Saarikansan sosiaalidemokraattisen nuoriso-osaston talo. Tanssitalo. Vihitty käyttöön elokuun 26. päivänä vuonna 1951. ”Aivan erikoinen aikaansaannos”, hehkutti paikallislehti.

”Uuden seurantalon pystyynpaneminen niinkin pienellä joukolla ja vähin pääomin, kuin saarikansalaiset ovat sen tehneet, on tavallaan pieni ihmeteko. Siksi se ansaitsee täyden tunnustuksen.” – – – ”Velvollisuutemme on huomioida kokonsaarelaisten jättiläistyö. Sen teemme parhaimmalla tavalla saapumalla sankoin joukoin talonsa vihkiäisjuhlaan.”

Talo yhdisti paitsi kokonsaarelaisia myös koko ympäröivien saarten ”saarikansan” huippuaikoinaan 1950-luvulta 1970-luvulle: ”Semmonen niinkun kylän vähän niinku keskuspaikka, nii joo, tai se oli oikeestaan ainut, missä koko kylä yhessä tapas. Poliittisiin ei tietenkään tullu, mutta hivenpeijaisissa oli kyllä koko kylä.”. 

Myös tanssit kokosivat kansaa puoluekannasta riippumatta. ”Sen jälkee ku tanssit oli loppu ja suurin osa tanssiporukasta oli lähteny pois ni sitten nämä kylän naiset aina keräänty siihe pihalle, vähän ku tämä kirkonmäellä nämä Ruokolahden akat, ni vähän saman tyylinen, sit oli aivan ihana ku aurinko nousi ja oli sellanen kaunis kesäaamu, ja tuota, sit ne rupattelivat ne aikuiset naiset siinä Tanssitalon pihala. Totta kai kun on tommonen yhteisö ni ei siel aina olla samaa mieltä, et siellähän voi olla naapurin kanssa pahastikin riidoissa, et se oli kuiteski sellanen paikka, et kaikki rupatteli keskenää.”

Tanssivaa kansaa ravittiin yleisempien puhvettitarjoilujen lisäksi myös saarisijaintiin luontevasti sopivalla tavalla eli kalalla: ”Sielä oli aika useesti rantakalaa, eli sellasessa isossa pyykkipadassa keitettiin tuota Saimaan veteen muikkuja ja siihen laitettiin suolaa ja voita ja tuoretta sipulia. Meiän naapurin Suomalaisen Asta oli oikein hyvä tällasen rantakalan keittäjä, se oli, useesti siel oli myytävänä, varmaan melkein joka ilta tanssi-ilta, ni lauantaisin oli sitä rantakalaa, sit tietysti grillattua makkaraa, et se oli semmonen erikoisuus, rannalla syötiin sitä kalaa.” 

Rantakalaa tarjoiltiin myös tärkeille vieraille. ”Kävihä sielä paljon esimerkiks sen aikasia ministereitäkii Kalevi Sorsasta lähtien nin tuota niile oli ylleensä nuotanvetonäytös järjestetty sinne ja rantakalatilaisuuksia ja tälläsiä tilaisuuksia oli paljonkii 70-luvulla.”

Talo valaistiin öljylampuilla vuoteen 1983 saakka, ja tanssien levysoittimiin sähkö tehtiin aggregaateilla. ”Se oli niitä viimeisiä paikkoja, Savonlinnan saaristo varmaan, tai ainakin Itä-Suomessa Savonlinnan lähellä, mihin sitten sähköt tuotiin. Ja sitten ihmisille järjestettiin tämmönen valon juhla. Sielä pidettiin puheita ja juotiin kakkukahvit ja tanssittiin.”

”Sillä on ollu koko siihen niin sanotusti siihen saarikansaan ni hyvin yhdistävä vaikutus. Jotta kylhä sinne tosiaan, sinne tuli muista saarista, sieltä tuli tanssiporukkaa aina sinne, et se on niinku yhdistäny koko sitä saariston, saariston tuota nii kulttuuria. Ei ollu kännyköitä eikä tällästä, että se oli myös tietyllä tavalla jonkunalainen sellanen yhteydenpito ku sinne kokoonnuttiin.” 

Sanna Ryynänen
FT, tutkija
Saimaan Teatteri

* * *

Tekstin tiedot ja sitaatit ovat huhti–kesäkuussa 2020 tehdyistä puhelinhaastatteluista, joilla Saimaan Teatterin työryhmä keräsi muistoja Kokonsaaren Tanssitalosta. Mikäli huomasit tekstissä asiavirheitä, olethan yhteydessä: sanna.ryynanen(at)uef.fi / 040 355 2639. 

Lämmin kiitos Kokonsaaren haastateltaville: Päivi ja Antti Hakulinen, Tapio Mikkonen ja Jari Suomalainen. 

Kuvat: Saimaan Teatteri