Puumalan kirkonkylän Lammasvuoren laella seisoo keltainen talo, ja tuolla talolla on monipolvinen historia. Talo rakennettiin vuonna 1904 Puumalan VPK:n taloksi, ja vuonna 1934 se siirtyi Suojeluskuntajärjestön omistukseen. Kun järjestön toiminta lakkautettiin vuonna 1944, talo päätyi muutaman käänteen kautta Urheiluseura Puumalan Virille ja lopulta Puumalan kunnalle. Nykyisin talo on edelleen kunnan omistuksessa, toimien kunnan nuorisotalona. Virin talona se kuitenkin saatetaan edelleen tuntea.

Muutoskorjaukset ovat myllänneet talon ulkoasun varsin toisenlaiseksi kuin millaisena se aikoinaan tunnettiin. Esimerkiksi vuonna 1907 taloon rakennettu korkea torni on aikojen saatossa purettu, ja nykykävijä ei välttämättä talossa sisällä ollessaan muista olevansa yli satavuotiaassa hirsitalossa. ”Sitä on niin kauheen paljon muutettu, miust tuntuu et siel on ihan tehty seinätki uusiksi.”  

Historiaa talo kuitenkin kantaa mukanaan, paljon historiaa. Sota-aikaan nuoret naiset päivystivät talon tornissa ilmatorjuntalottina, ja lapsia torni houkutti kiipeämään. ”Meitä ei koskaan laskettu siihen torniin, se ovi oli visusti lukossa. Katsottiin aina, kun oli hirveen jyrkät portaat, et me ei ois uskallettukaan, mutta mieli ois tehny käyä siellä tornissa.” 

1940-luvun loppupuolella talolla järjestettiin yksi Puumalan ensimmäisistä tyttöleireistä. ”Se miust oli sitte hauskaa ku ei ollut patjoja eikä muuta, et toisilla oli pussit, jotain säkkiä, ja ne käytiin täyttämässä siinä mikä on vanha Härkösen talo siellä, ni siellä käytiin, työnnettiin säkkiin vaan heinää.” 1950-luvulla talon salin täyttivät puolestaan markkinatanssit. ”Kesäaikaan laivat toi lauantaina ihmiset sieltä pitäjiltä kirkolle, ja sitten ne kävi kaupassa ja teki ostoksensa ja sit oli markkinatanssit ja sitte seuraavana aamuna oli kirkko ja sen perästä laivat lähti viemään pois.” Ja talvella hiihdettiin, kilpailujakin saattoi olla melkein joka viikonloppu. Silloin talolla tarjoiltiin mehua ja pullaa. Ja illalla tietenkin taas tanssittiin. 

Talon sali lämmitettiin isoilla pönttöuuneilla. Niitä oli kolme: harmaat peltikyljet ja puuluukku. Ne eivät kuitenkaan aina onnistuneet saamaan isoa tilaa aivan lämpimäksi. ”Sali oli hirveen kylmä juhlien aikaan, niin koitettiin hyvin lähellä uunia olla sitten, että tarettiin olla.” 

Salin lavalta lämpöä hehkuivat esiintyjät, esimerkiksi Virin naisten voimisteluseura. ”Liikunnallinen esitys, musiikkina Unkarilainen tanssi numero 5. Ne oli semmosia taivutusliikkeitä. Oli oikeen pienet hameet ja punaset saappaat, ite tehty punaset muovisaappaat ja musta semmonen pikkunen hame, hamepuku päällä. Et oikeen oli niinku unkarilaista olevinaan. Se jäi niin kauheen hyvin mieleen. Ku oli levyt ja kaikki. Vieläki voisin esittää sen.”

Pikkujouluihin myös kunnan virkamiehet valmistelivat ohjelmaa: ”Yhtenä vuonna heil oli lumihiutaleet-ohjelma. Se tuli siitä laulusta että ’Hei leijailkaa, hei leijailkaa te lumihiutaleet’, se ol semmonen laulu. Me oltiin sitte laitettu heille langat, niil oli kädet niinku näin suorana sivulla ja ne narut oli sitte täällä käsissä ja siihen naruun tehtiin sitten pumpulista lumihiutaleet. Sit ne leijutteli niitä lumihiutaleita molemmilla käsillä sivulle, ja se oli niinku sitte tätä esitystä. Ja laulovat sitte samalla. Sehä oli semmosta viatonta hauskaa siihen aikaan.” 

Nyt talon historiaa jatkavat Puumalan nuoret. Salin seinään teipatussa lapussa muistutetaan, että karkit, sipsit, popcornit ja nakit nautitaan vain kahviossa.

Sanna Ryynänen
FT, tutkija
Saimaan Teatteri

* * *

Tekstin tiedot ja sitaatit ovat huhti–kesäkuussa 2020 tehdyistä puhelinhaastatteluista, joilla Saimaan Teatterin työryhmä keräsi muistoja Puumalan Nuorisotalosta. Mikäli huomasit tekstissä asiavirheitä, olethan yhteydessä: sanna.ryynanen(at)uef.fi / 040 355 2639. 

Lämmin kiitos Puumalan haastateltaville: Eeva Pastila ja Pirkko Purhonen.  

Kuvat: Saimaan Teatteri & Eeva Pastilan valokuva-albumi