Saimaan Teatterin kesän 2022 kiertue-esitys on esimerkiksi kaikkea tätä: seurantalojen idyllistä estetiikkaa, vapautunutta naurua katsomoissa, väliaikatarjoiluja perinteisissä puhvettiympäristöissä, kevyttä kesäiltojen havinaa.
Saimaan Teatterin kesän 2022 kiertue-esitys on myös kaikkea tätä: pakettiauton ja peräkärryn verran lavasteita, rekvisiittaa ja tekniikkaa; satoja metrejä johtoja ja kymmeniä kiloja kulisseja; tuottajan soittamia lukuisia puheluita; yllätyksiä täynnä olevia vanhoja seurantaloja; erikokoisia lavoja, joille pitää sovittaa askelmerkit aina uudelleen; paikalleen rakennettavia ja testailua vaativia valoja, ääniä ja erikoistehosteita; paksulla rehumuovilla pimennettäviä pieniä ja isoja ikkunoita; tuolien ja penkkien kokoamista katsomoiksi – esitystilanteen yksityiskohtien rakentamista ja hiomista aina uudestaan ja uudestaan niin täydellisiksi kuin monesti hieman rempallaan olevat esiintymispaikat suinkin sallivat.
Katsomosta käsin ei ehkä tule ajatelleeksikaan, mitä kaikkea kiertue-esityksen toteuttaminen pitää sisällään. Valtavasti tapahtuu tietenkin jo ennen kiertuetta, mutta myös itse kiertue on paljon muuta kuin vain lekottelua kiertuelaivan kannella esitysten välissä.
Kiertueen aikana työryhmän työpäivät saattavat alkaa jo aamukahdeksalta eli lähes 12 tuntia ennen esityksen alkua, kun illan esityksen mainoksia viedään esityspaikkakunnan strategisiin solmukohtiin, kuten paikallisen kaupan eteen tai lähiseudun isoimpiin risteyksiin. Aamupäivällä koko yhdeksänhenkinen kiertuetyöryhmä, eli viisi näyttelijää, muusikko, kiertueteknikko, tuottaja ja tutkija, putkahtavat kellontarkasti laivan uumenista laiturille tavaroiden roudausta varten.
Esityksen lavasteet ja rekvisiitta sekä musiikkiin ja valoihin tarvittava tekniikka matkustavat kiertuepaikkakunnalta toiselle mikkeliläisen Ekin partion Lola 3 -laivan kannella lainapeitteeseen käärittynä ja liinoilla kaiteisiin tiukasti kiinnitettynä pakettina. Ensimmäinen konkreettinen askel kohti illan esitystä on tietenkin tavaroiden siirtäminen laivan kannelta laiturille. Tuossa prosessissa jännittävin osa-alue on suuren, pyörillä kulkevan tekniikkalaatikon laskeminen alas laiturille laivan kannen jymisevä-äänisellä nosturilla, jonka nokassa painava laatikko aina keikkuu vaarallisen näköisesti ennen kuin sen pyörät lopulta tavoittavat laiturin.
Laivan ja laiturin välissä liplattava vesi muistuttaa, että hetkelliseenkään herpaantumiseen ei ole varaa yhdelläkään ketjun jäsenellä. Lavasteilla kun ei ole varakappaleita. Suuremmilta havereilta on yleensä onneksi vältytty. Kesän 2019 esityksen lavastuksessa keskeisessä osassa ollut pyöreä pöytä tosin humpsahti ennen toiseksi viimeistä esitystä Saimaaseen, ja sitä jouduttiin haeskelemaan Saimaan pohjasta lopulta peräti laitesukeltajan voimin.
Laiturilta esityksen pystyttämisen vaatimat tavarat siirretään esimerkiksi pakettiauto-peräkärry -yhdistelmään tai traktorin lavalle, paikallisten apuvoimien avustuksella (joita ilman teatterikiertue ei onnistuisi – aiheesta lisää toisessa blogipostauksessa!).
Esityspaikkana toimivalle seurantalolle saavuttaessa tavarat siirtyvät kohti sisätiloja taas ketjuna kädestä käteen. Joskus perillä sali ja näyttämö odottavat tyhjinä, joskus esityksen rakentaminen alkaa puolestaan tilan tyhjentämisellä. Kannettavana saattaa olla melkeinpä mitä tahansa rukeista kangaspuihin ja biljardipöydistä paikkakunnan keskeisiä paikkoja esitteleviin pienoismalleihin.
Kiertue-esityksen rakentaminen tarkoittaa esimerkiksi sähköpistokkeiden etsimistä, ääni- ja valolaitteistojen tarvitsemien sähköjohtojen vetämistä, sinne tänne risteilevien johtojen teippaamista lattiaan näyttelijöiden ja katsojien turvallisuuden varmistamiseksi, kaiuttimien ja valotornien pystyttämistä, videotykin virittämistä, näyttämön sermien tukien ruuvaamista paikoilleen, puvustuksen ja rekvisiitan asettelua kulisseihin ja lavan reunamille oikeille paikoilleen odottamaan, lavan eteen rakennettavan lisälavan virittelyä, tilan pimentämistä ikkunaan teipattavilla muoveilla, katsomon kokoamista paikalta löytyvistä, monesti eriparisista tuoleista ja penkeistä, lipunmyyntipöydän virittämistä – ja niin edelleen. Aikaa tuohon kaikkeen kuluu vähintään viisi tuntia.
Esityksen jälkeen viimeiset aplodit ovat tuskin ehtineet vaimentua, kun näyttelijät ovat jälleen tyystin toisenlaisten puuhien parissa kuin hetki sitten rooleissaan. Avataan ruuveja, irrotetaan teippejä, kelataan johtoja, pakataan lavasteita, kasataan penkkejä, kootaan levällään olevaa rekvisiittaa tarkasti omiin nimikoituihin laatikoihinsa – ja kannetaan lopulta kaikki taas ulos, sieltä pakettiautoon tai peräkärryihin, niistä laiturille, laiturilta laivaan. Mikäli talosta on jouduttu ennen esitystä siivoamaan jotakin esityksen alta pois, pitää nuo tavarat kantaa vielä takaisin sisään ennen kuin talon oven voi lopulta illan päätteeksi sulkea. Esitys päättyy noin vartin yli yhdeksän, ja laivan kannella tavaroita paikallaan pitävää liinaa kiristetään paikoilleen yleensä yhdentoista jälkeen, joskus myöhemminkin – siis noin 15 tuntia sen jälkeen, kun työryhmän ensimmäinen jäsen on aloittanut työpäivänsä mainostaulujen kiinnittämisellä.
Kaiken tämän ohella ja rinnalla myös kiertuetuottaja tekee lähes ympäripyöreää työpäivää – roudauksessa ja muissa käytännön puuhissa avustamisen lisäksi. Vesitse liikkuva kiertueteatteri on myös tuottajan työn näkökulmasta omanlaisensa olosuhde. Kiertuepaikkakuntien satamista pitää varata laivapaikat, tavaroiden kuljetus satamasta seurantaloille on sovittava paikallisten auttajien kanssa ja seurantalojen tilanteesta pitää selvittää esimerkiksi se, onko hanoista tuleva vesi juotavaa vai pitääkö meidän ottaa mukaan oma juomavesi. Esityspaikoissa tuottaja vastaa esitysten turvallisuudesta, esimerkiksi ensiapupakkauksen asettamisesta saataville ja palosammuttimien paikantamisesta. Markkinointia tulee toteuttaa koko ajan laajalla rintamalla, koska jokaisen esityspaikkakunnan yleisö tarvitsee tavoittaa erikseen. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi jatkuvaa someviestintää sekä tiivistä yhteydenpitoa paikallislehtien toimittajiin. Lisäksi tuottajan tehtäviin kiertueella kuuluu myös ruokakauppalogistiikan miettiminen – kiertueella kun vietetään useita päiviä peräjälkeen paikoissa, joissa kaupassakäyntimahdollisuutta ei ole.
Paikasta toiseen matkaavan kiertueteatterin esitykset vaativat siis valtaisasti työtä silloin, kun niitä toteutetaan Saimaan Teatterin tyyliin eli kun mistään ei mennä sieltä, missä aita on matalin. Esiintymispaikkoina toimivat seurantalot on aikoinaan rakennettu yhteishengellä ja talkootyöllä, jotka muovasivat talojen aktiivien suhteen tiloihin aivan erityislaatuiseksi. Saimaan Teatterin työryhmä saa työstään toki palkkaa apurahan muodossa (kiitos Koneen Säätiö!), mutta näin tutkijan silmin työtä vaikuttaisi kuitenkin kannattelevan nimenomaan omistautuva talkootyön eetos, joka tuntuisi hiovan suhteen myös esitykseen aivan omanlaisekseen. Kesällä 2019 roudauksessa avustanut traktorikuski totesi eräällä kiertuepaikkakunnalla työryhmän päivää seuratessaan: ”Onhan tuossa omalaatuinen homma teilläkin – että taitaa siihen joku kipinä olla”.
Kiertueteatterin tekeminen on raskasta ruumiillista työtä ja pitkiä päiviä – mutta ei tietenkään ainoastaan sitä. Se on myös tanssahtelua roudaamisen lomassa, naurunremakoita, yhteisiä illallisia pitkän pöydän ääressä, laivan saunan ikkunasta näkyviä auringonlaskuja. Se on paikallisten palautteita siitä, miten tärkeältä tuntuu, että oman kylän seurantalolla on taas hetken aikaa kuhinaa. Se on katsomosta lavalle kiirivää yhteistä naurua, joka tuntuu erityisesti kiertueettomien koronakesien jälkeen erityisen merkitykselliseltä muistutukselta yhteen tulemisen merkityksistä. Se on kokemus siitä, että tässä tämmöisessä todellakin on järkeä.
Teksti ja kuvat: Sanna Ryynänen
Saimaan Teatterin tutkijajäsen, joka työskentelee kiertueella Koneen Säätiön apurahalla.
